Marraskuun aikana viikon levyt esittelee Salla Ranta.
Salla on helsinkiläinen toimittaja ja teologi. Hän on monelle tuttu kasvo Nuori Yty -tapahtumista ja leireiltä. Salla kuvailee suhdettaan musiikkiin: ”Musiikki on parhaimmillaan sisäinen tunnari. Hyvän biisin soidessa elämä on erilaista. Perheessäni tunnetaan esimerkiksi käsitteet siivousmusa, lähtöbiisi, ilta(musiikki)video, iltavirsi. Siskon kanssa joskus puhjetaan veisaamaan, mies soittaa rokkikitaraa, toinen poika räppää ja toinen laulaa Prisman kassajonossa Händeliä. Aika harvoin saan itse valita mikä soi.”
Sallan valintoja viikon levyiksi voit seurata täällä marraskuun ajan.
Viikko 47
Marraskuun levylistan päättää Paul Simonin Graceland 80-luvun puolivälistä. Kuten kaikki valitsemani kaamosajan viikon levyt, siinäkin ollaan tien päällä. Tutustuin levyyn vaihto-opiskelijana Tšekissä. Ajelimme kämppäkaverieni kanssa yhden autonrämällä pitkin maata ja kuuntelimme Simonin Etelä-Afrikasta vaikutteita saanutta folk rock-kasarilevyä.
Gracelandin kappaleissa on eteenpäin menemisen rytmi. Ne ovat enemmän vintagea kuin retroa, kuulostivat jo 90-luvulla sekä tosi kasarilta että kuolemattomilta.
Graceland -nimi voisi viitata armon valtakuntaan, mutta se lienee saanut nimensä Elvis Presleyn samannimiseltä kotitilalta, jonka yläkerran kylpyhuoneessa Elvis kuoli ja jossa nykyisin sijaitsee Elvis-museo. Levy on tehty Simonin kokeman henkilökohtaisen romahduksen, masennuksen, avioeron ja huonosti menestyneiden levyjen jälkeen. Hän on sanonut olevansa lauluntekijänä eniten kiinnostunut ihmissuhteista ja itsetutkiskelusta. Siitähän runoudessa yleensä on kysymys, myös Siionin virsissä.
Gracelandin myötä Simon sai aikaan poliittisen kohun. Puolivahingossa Simonin nauhuriin tarttunut eteläafrikkalainen jazzrock-kasetti vei hänet Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan. Levy tehtiin etelä-afrikkalaisten muusikkojen kanssa huolimatta boikotista, johon maa oli asetettu rotuerottelun vuoksi. Simonin mielestä kulttuuriyhteyksien katkaiseminen ei auttaisi sorrettuja.
Graceland ei ole huokoista eteeristä folkkia vaan leveää, runsasta ja kaikkine afrikkalaisine soittimineen ja stemmalauluineen yksinkertaista kuunnella. Se kertoo ihmisen hauraudesta ja kasvattaa syntisten solidaarisuutta, itseymmärrystä ja lempeyttä.
Ajatelkaa miten kauniisti sanottu:
And I see losing love
Is like a window in your heart
Everybody sees you’re blown apart
Everybody feels the wind blow.
Paul Simon, Graceland (1986)
Viikko 46
Joni Mitchell: Hejira (1976) Court and Spark (1974)
Helsingin körttinuorten porukalla kokoonnuttiin 90-luvulla aina portailla. Portaat olivat rautatieaseman itäisen puolen kiviportaat. Aluksi tavattiin ennen Siilinjärven tai herättäjäjuhlien junan lähtöä, myöhemmin siitä mentiin muuallekin: kahvilaan, körttikodille ja olohuoneisiin. Monet portailla silloin istuskelleista ovat olleet elämän kannalta aivan ratkaisevan tärkeitä. Yhden kotona Käpylässä perustettiin runoryhmä ja vakosamettisohvalla kuunneltiin bileissä kanadalaisen folkmuusikko Joni Mitchellin levyjä. En ollut koskaan kuullut mitään sellaista.
Mitchellin levyt eivät kuole minulle koskaan. Aina kun laitan Hejiran soimaan, olen vähän niinkuin silloin ennen, ystävien kanssa vakosamettisohvalla, vapautuneesti surumielinen ja onnellinen. Mitchell on itse sanonut, että sitä ei olisi voinut tehdä kukaan muu. Hejiraa varten on pitänyt elää Joni Mitchellin elämä. Hän kutsuu itseään raiteiltaan suistuneeksi kuvataiteilijaksi. Levyn nimi tulee profeetta Muhammadin elämästä, mutta merkitsee laajemmin matkaa kohti jotakin parempaa. Hejiralla kuvataan lauluntekijän reissuja halki Amerikan mantereen. Matkalla tavataan Dylan, erotaan, tavataan hyviä ystäviä ja jäädään yksin. Hejira julkaistiin syntymävuotenani 1976. Silloin sitä ei osattu vielä arvostaa, vaan fanit olivat pikemminkin vähän ihmeissään. Court and Spark taas sitä vastoin oli heti menestys ja se onkin Mitchellin myydyin levy.
Joni Mitchell: Hejira 1976, Court and spark (1974)
Nuorva & Mäki-Lohiluoma: Pitkä päivä, lyhyt yö (1989)
Teppo Nuorvan ja Jouko Mäki-Lohiluoman Pitkä päivä lyhyt yö on kahdeksankymmentäluvulta, mutta minulle se oli nuoruuden levy eli ysäriä. Ihmeen hyvin se on kestänyt aikaa. Lauluista tulevat mieleen yhtä aikaa kaikki vuosikymmenten aikana eri puolilla Suomea tavatut körttiystävät, reissut Saareen, leirit, herättäjäjuhlamatkat, talkookesät, viikonlopputapahtumat. Levyllä ollaan tien päällä, reissussa tai pian lähdössä. Kuuntelin sitä teininä salaa kellarihuoneessani kasetilta ja vieläkin kuuntelen joskus salaa yksin kotona. Joukossa on muun muassa (liian vähän soitettu) uskontunnustusbiisi, jossa epäillään kaikkien kirkon kaikkien kolmen uskonkappaleen voimalla, mutta irtikään ei uskalleta uskosta päästää. Kai levyä jonkinlaiseksi körttigospeliksi voisi kutsua. Jossain laulussa pydetään, että ”veisitkö kulta, tänä yönä mut taivaaseen?” Toisen ihmisen, anteeksi saamisen, uuden elämän ja uuden mahdollisuuden kaipaaminen on samaa juurta, koti-ikävää. ”Sä et enää tahtois taistella joka asiasta, voi kunpa joskus heikko olla sais, edes kerran joku mitään pyytämättä, pitelis kuin lasta, silittäisi uneen tuudittais”.
Nuorva & Mäki-Lohiluoma, Pitkä päivä, lyhyt yö (1989)
Viikko 44
PMMP: Rakkaudesta (2012)
Rakkaudesta-levyn arvosteluissa yhtyeen sanottiin kasvattaneen ilmaisuaan herkästä, haistattelevasta ja festarikansaa huudattaneesta tyttösekoilusta aikuisten vakavaksi melodraamaksi: levyllä lauletaan parisuhteista ja perhe-elämästäkin, rakkaus ei ole enää fiiliksiä, vaan rujoa ja rumaa, se tekee kipeää ja vie sinne minne ei koskaan ajatellut päätyvänsä. Levyllä otetaan koko show tai ei mitään ja onnitellaan itseä siitä, että on ollut rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Kysymys on koko olemisen mittakaavan kokoisista asioista. Rakkaudesta on sekä yltiövakava että kevyt, mustanpuhuva, julistava ja hassu. Ainakin sillä soivat syntikkapoppi, kansanlaulu, virsi, taistelulaulu ja popballadit. Rakkaudesta on kysymys myös silloin, kun Mariska räppää hiukan koomisessa tyttöitsetuntobiisissä, ettei tyttöjä ole tehty kenenkään kylkiluusta. Ruuttusen Minnan kanssa lähdettiin kerran mökiltä kahdestaan kauppaan, jätettiin pikkulapset isineen leikkimään ja ajettiin helteisten peltojen välissä Ristiinassa autonikkunoista biisinsanoja huutaen. Minna kirjoitti kerran myös saarnan kappaleesta Jeesus ei tule oletko valmis. Hänestä laulu kertoi siitä, että meidän pitää ehkä oppia elämään tämä päivä ihmisiksi ilman Jeesuksen tulemista. Ruuttusen mielestä biisi ei ollut yhtään epäkristillinen vaan päinvastoin. Siinä lauletaan, että epäonnistumistarinat ovat tämän päivän kapina.’
PMMP: Rakkaudesta 2012