Pastori Urpo Karjalainen vanhatestamentillisissa tunnelmissa. Kuva: Mika Nuorva
Joku voi aivan tosissaan luulla, että elämämme kallein asia on raha. Valtion velan osalta tämä voikin olla aivan totta vaikka Kreikassa, eikä isänmaamme Suomi ole sekään aivan velaton tässä kohtaa. Tarkoitukseni on silti aivan muualla. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kristinopissa vuodelta 1948 näet todettiin: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” Miten tähän nykyisin tulisi suhtautua?
Saman, kohta 70 vuoden ikäisen Kristinopin mukaan opetus Kristuksen armosta, joka suuntautuu kaikista syntisimpiin ja niihin, joita kukaan ei minäkään pidä, ”lohduttaa heitä, ja loukkaa muita”. Ajatus Jumalan armosta Kristuksesta lohduttaa siis kaikkein syntisimpiä, mutta loukkaa tekopyhiä, kaikkia meitä, jotka pidämme itseämme muita parempina. Miten tähän tulisi nykyisin suhtautua?
Uskonnon aika ei ole mennyt, vaikka monet olisivat tahtoneet niin. Suomessa se näyttää kuitenkin olevan hieman niin, että sitä myötä kuin Vapaa-ajattelijain jäsenten määrä vähenee, heidän vaikutusvaltansa kasvaa, ja sitä halutaan olla niin uskontoneutraalia. Toisaalta, monet kyllä ottavat uskonnon harjoittamisen aivan tosissaan, varsinkin islamin uskon puolella. Miten tähän tulisi nykyisin suhtautua?
Rippikoulu on tunnustuksellista uskonnon harjoittamista ja opettelua. Se on myös iloa, rauhaa, rakkautta, riemua, suuttumusta, leikkejä ja mitä erilaisimpia pelejä, jos vain löytyy palloja. Yksittäisen rippikoululaisen, kenen tahansa kannalta, kyseessä voi olla elämän kokonaisrakentumisen näkökulmasta aivan erityinen, ainutlaatuinen mahdollisuus. Sinä riität, sinä kelpaat, julistaa Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön iskulause. Kyseessä on jokaisen ihmisen ainutkertainen ihmisarvo. Kukaan ei ole klooni, kukaan ei ole kelvoton. Mittari, jota tässä mittauksessa käytetään, on ratkaisevasti erilainen kuin missään muualla. Kyseessä on Jumalan armotalous. Sen arviointi, sen esittely, puhutteleva teksti kuuluu: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon?” Matteus 16:26.
Elämän kallein asia tulee yllättäen esiin tässä. Sielulle, siis koko persoonalle, aiheutuva vahinko elämän mielekkyyden kadottamisesta on niin suuri, ettei maailman omakseen voittaminen vedä sille vertoja. Jeesus Nasaretilaisen sanoissa on voimaa ja tenhoa. Mitä Hän sanoo? Mitä Hän tarkoittaa kun Hän sanoo myös, että jokaisen tulee ottaa ristinsä ja seurata Häntä?
Rippikoulu ei riitä vastaamaan näihin kysymyksiin. Parhaimmillaan se auttaa kuuntelemaan kysymyksiä ja kysymään itse. Siionin virret toistavat näitä aihepiirejä, vaikka Opeta tällaisena (30), Taas tahdoit minut oppilaan, Sanaasi kouluun panna (99). Kun veisaat näitä yhdessä toisten samanlaisten ”vaivaisien ja kurjien” (SV 27), voit joutua kysymään, miten tähän tulisi nykyisin suhtautua. Kysymys ei lopulta taida ollakaan retorinen.
Urpo Karjalainen
