Astun lounasravintolaan. Tarjoilija tulee tervehtimään. Ohjaa pöytään. Esittelee ruokalistan. Suosittelee. Käy välillä vaihtamassa sanan pari. Täyttää tyhjentyneet astiat. Hymyilee. Asiakkaan olo on kuin kuninkaallisilla. Taustamusiikki on hiljaista. Keskustelu sujuu helposti tavallisella puheäänellä.
Ravintolan omistajat ja henkilökunta ovat suomalaistuneita kiinalaisia. Kuinka paljon hyviä tapoja ja asenteita, kohteliaisuutta, kulttuurin rikkautta kymmenistä eri maista kotoisin olevilla maamme uudehkoilla asukkailla onkaan jaettavana kanssamme! Ja päinvastoin.
Uudelle paikkakunnalle tai uuteen asuinympäristöön sopeutuminen kestää suotuisissakin olosuhteissa monta vuotta. Eräs kulttuurimme sokea piste on tervetulleeksi toivottaminen. Uusi tulija joutuu eri tavoin pyytämään luvan liittyä joukkoon ja hän saa tyytyä paikkaansa (joka mieluimmin osoitetaan hänelle), vaikka hänet pitäisi toivottaa tervetulleeksi.
Tuttu ja lamaava ujoutemme, ja lisänä epävarmuus ja heikko itsetunto: tällä yhdistelmällä on usea tulokas vaiettu sydämellisesti tervetulleeksi.
Tilan antaminen, ystävällisyys, on evankeliumin todeksi tulemista. Se tekee elämän laadullisesti paremmaksi. Se on niiden mahdollisuuksien toteutumista, jotka meissä ovat jo olemassa. Eikä maksa mitään. Vieraan erilaisuus ja säännöistä poikkeaminen ovat monesti ennemmin mahdollisuus kuin uhka. Jos ne löytää ja hyväksyy ensiksi itsessään. Muukalaisuus. Evankeliumin avain.
Pyhää Arkea, s. 330 (Herättäjä 2003, ISBN 951-878-094-3)