Aika moni arkinen riita alkaa tilanteesta, jossa toinen on esittänyt pyynnön tai yhden toiveen, jonka toteuttamisessa toinen kuitenkin epäonnistuu. Ja sitten keskustelu jatkuu ihmettelyllä, että miten tämä pikkuasia sai nyt niin isot mittasuhteet.
Arkisilla pikkuasioilla on merkitystä, koska juuri ne tekevät elämästämme mielekkään ja tuovat turvaa.
Jeesuksen viimeisiä vaiheita on kuvattu Raamatussa hyvin pikkutarkasti. Pääsiäisviikolla seuraamme Jeesuksen vaiheita kohtaus kohtaukselta. Kohtaus puolestaan muistuttaa meitä teatteriesityksistä. Vaikka en ajattele, että nämä Jeesuksen vaiheet olisivat teatteria, voidaan ehkä tällaista vertausta käyttää.
Teatterin tekemisessä on tärkeää näyttää pieniä yksityiskohtia tarkasti. Yksittäistä sanaa, elettä tai liikettä voidaan harjoitella ja korjata lukemattomia kertoja. Kaikella sillä, mitä lavalla tapahtuu, tulisi olla perusteltu syy ja merkitys. Kohtauksia parannellaan ja korjataan niin kauan, kunnes kohtaus saadaan toimimaan. Ja jos lopputulos ontuu siitä huolimatta, katsoja täyttää aukot kyllä omassa mielessään.
Minulle yksi puhuttelevampia yksityiskohta on kohtaus, jossa Jeesus pyytää yhtä asiaa opetuslapsiltaan. Tämä on riipaisevaa ensinnäkin sen takia, että Jeesus harvoin pyytää mitään itselleen. Nyt hän pyytää ystäviään valvomaan yön kanssaan. On ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa toivoisi toisten tukea. Kuten tiedämme, opetuslapset eivät jaksaneet valvoa, vaan he nukahtavat. Jeesuksen parhaat ystävät nukkuvat hetkellä, jolloin Jeesus tarvitsisi heitä kaikkein eniten. Ehkä opetuslapset ajattelivat, että kai sitä nyt voi hetkeksi torkahtaa, sehän on pikkujuttu isossa mittakaavassa. Mutta juuri sillä hetkellä tällä oli merkitystä, ja Jeesus joutuu kohtaamaan suurimmat pelkonsa yksin. Pelko saa hänestä niin suuren otteen, että hän rukoilee, että se, mikä hänellä on edessään, voisi mennä ohitse.
Yksinäisyys on yksi suurimpia ongelmia ajassamme. Sitä ei helpota tämä aika, jossa olemme eristyksissä toisistamme hillitäksemme epidemiaa. Ei ainakaan niille, joilla on jo entuudestaan vähän sosiaalisia kontakteja.
Toisaalta tässäkin on monia puolia. Jotkut kokevat joukkoeristäytymisen lohdullisena. Kaikki ovat samassa veneessä. Olennaista on, miten osaisimme kuunnella toisiamme siten, ettemme ohittaisi näitä pieniä merkittäviä yksityiskohtia.
Vanhan sanonnan mukaan Jumala asuu yksityiskohdissa. Yksityiskohdat ovat merkityksellisiä, sillä ne kytkeytyvät tunteisiimme. Me voimme tietää tai uskoa, että meitä rakastetaan, että olemme turvassa, mutta me tarvitsemme pieniä arkisia vihjeitä ja nyansseja siitä, että se on totta. Tämä alkaa jo syntymästä, jolloin äänensävyillä, katseilla, ja kosketuksella viestitään ennen sanoja.
Jeesuksen kokema yksinäisyys ja taistelu itsensä kanssa, saa kuitenkin yllättävän käänteen. Yksinäisyydessä, sisäänpäin kääntyen Jeesus kohtaa suurimmat pelkonsa. Yksinäisyydessään Jeesukselle kirkastuu se salaisuus, että syvimmässä hädässä häntä ei hylätäkään yksinäisyyteen, vaan häntä kannatellaan. Hän saa voimaa Taivaalliselta Isältä ja enkeleiltä ja hän kykenee jatkamaan vaikealla tiellään.
Tällainen kokemus, joka on niin erityinen ja yksityinen, on samalla hyvin monien jakama kokemus ja tunnetaan kaikissa maailman uskonnoissa. Meitä kannattelevat meitä suuremmat kädet. Mikään hätäni ei ole turha, ei ohitettavissa eivätkä nyanssini jää Kristukselta kuulematta. Me saamme uskoa kaikki murheemme hänelle, joka tietää miltä tuntuu olla yksin.
Ja sitten kun olemme toistemme kanssa, meillä on mahdollisuus hioa ja harjoitella ja korjata pieleen menneitä kohtauksia. Meillä on mahdollisuus pyytää anteeksi, hyvittää ja huomioida toisiamme niillä pienillä asioilla ja olla myös armollisia erehdyksille. Teatterikatsojan tavoin, jokainen meistä täyttää kohtausten sisältöjä omassa elämässään. Tärkeintä olisi, ettemme ohita toisen hätää, vaikka se ilmenisi pieninä vihjeinä. Et voi koskaan tietää, kuinka isoja merkityksiä ne pitävät sisällään.
Tanja Roiha, Hiljaisen viikon tiistain pääsiäishartaus.