Viisi vuotta sitten istuin Amerikan-tätini Irenen kanssa iltaa puutarhassa lähellä San Franciscoa. Hän seurasi korkeasta 88 vuoden iästään huolimatta tarkasti maailman tapahtumia, ja oli erityisen huolissaan Euroopasta.
– Mika, pelkään että Eurooppa nukkuu. Entä jos he eivät muista, että toisen maailmansodan tapahtumat voivat toistua ja fasismi voi nousta uudestaan milloin vain.
Nyt jo edesmennyt Irene-täti oli kaukonäköinen. Viisi vuotta sitten en olisi uskonut, että nyt omassa kotimaassanikin liimaillaan Hitlerin kuvia lyhtypylväisiin, marssitaan kaduilla univormuissa liput liehuen, tehdään julkisesti natsitervehdyksiä ja ehdotetaan poliitikkojen suulla turvapaikanhakijoille keskitysleirejä. Sitten vastamielenosoituksessa neljä henkilöä kahdesta tuhannesta mellakoivat, ja näin on koko joukosta saatu aikaiseksi ”toinen ääripää”, unohtaen ne 1996 rohkeaa, jotka ilmaisivat mielipiteensä rauhallisesti ja hyvätapaisesti. Tavalla, joka ei provosoi räyhääviä uusnatseja, eikä anna heille sitä iloa että syntyy tappeluita.
Mutta koko aihe on ikävä. Ai kun taas ne jotkut rähinöi. Äh, negistä. Eiks toi oo niinku politiikkaa, ei kiinnosta mua. Napit korviin. Jee, meen salille. Ei kuulu mulle.
Turtumalla. Väsymällä. Kyllästymällä. Niin se ehkä tapahtui ennenkin. Kokonaiset kansakunnat ovat pian katsoneet muualle, kun ovat ensin väsyneet merkkeihin nousevista ikävyyksistä. Ikävyyksistähän on sitä paitsi opetettu pysymään erossa. Ei kuulu mulle. Ja kun sitten keskitysleirien portit aikanaan avattiin, oli aika valehdella itselle, uhreille ja koko maailmalle että ”emme me tienneet”.
Ajan merkit ovat tällä hetkellä vakavia. Rohkea rauhan ja vapauden puolesta puhuja Martin Luther King sanoi, että pahinta maailmassa ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi nyt rynnätä mielenosoituksiin, vaan sitä, että jokaisen kuuluu ottaa vastuuta yhteisistä asioista ja hyvän puolesta. Siihen on monta tapaa. Suuressa mittakaavassa se voi olla vaikka äänestämistä ja järjestötoimintaa, pienessä toisen ihmisen huomioimista hyvillä asioilla. Uskon, että suurin osa ihmisten pahuudesta ja pyrkimyksestä alistaa toista syntyy tavalla tai toisella rakkauden puutteesta. Sen määrään maailmassa me kaikki voimme kuitenkin vaikuttaa hyvinkin arkisesti, eikä se ole hörhöilyä tai utopiaa. Rakkaudessa ei ole mitään hävittävää, se kuuluu meille kaikille.
Mika Nuorva, päätoimittaja
Nuori Yty -lehti 3/2017
