On tähtitaivaan kirkas yö. Kedolla paimenia vartioimassa laumaansa, seisovat aamutakeissaan sauvoihinsa nojaten, totinen ilme kasvoillaan. Kun käännän katsettani vähän toisaalle, näen hämärän keskellä loistavan lyhdyn, joka valaisee Betlehemin tallissa pyhän perheen: Joosefin, Marian ja vastasyntyneen Vapahtajan nukkumassa – heinillä härkien kaukalon.
Vähän kuuluu jostakin lampaiden määkinää, askelten kahinaa, supatusta, ja hetken epäröivän hiljaisuuden jälkeen opettajan äänekäs kuiskaus: ”Enkelit, teidän vuoronne!” Enkelit lehahtavat valkoisissa lakanoissaan, kromattuine siipineen, julistamaan suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Muistivat vuorosanansa!
Paimenten ja enkelien jälkeen vastasyntynyttä Vapahtajaa tulivat kumartamaan myös kolme viisasta miestä jostain idästä. Kaikki on kutsuttu seimen luo, ihmettelemään ja pääsemään osallisiksi Jumalan hyvyydestä.
Jouluna me muistamme, että maailmassa on jotakin täydellisesti hyvää, kaiken sen murheenkin keskellä, jota elämässä ja maailmassa joudumme kohtaamaan ja jota itsekin aiheutamme. Joulurauhaa toivotetaan sittenkin, vaikka väkivalta ja pommikoneet uhkaisivat. Sielläkin missä rauniot vielä savuavat, Manhattanilla, Kabulissa, Palestiinassa. Vaikka kuinka kuulostaisi järjettömältä, sielläkin kuuluu joulurauhan julistus: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Pyhää Arkea, s. 39 (Herättäjä 2003, ISBN 951-878-094-3)