Ilmoittautuminen isoskoulutukseen ja SEMI-leirille 24.-26.11.

Herättäjä-Yhdistyksen isoskoulutukseen osallistuminen ei edellytä Aholansaaren rippikoulun käyntiä, vaan mukaan voivat tulla seurakunnan rippikoulun käyneet. Isoskoulutukseen voi myös osallistua, vaikka ei hakisikaan isoseksi, eli se ei edellytä mitään. Isoskoulutuksesta saa uusien kavereiden lisäksi arvokkaita ihmissuhde- ja ryhmänjohtajataitoja sekä eväitä omaan kasvuun. Isoskoulutuksesta saa myös lisäpisteitä joidenkin alojen opiskelupaikkoja hakiessa, ja kesätöiden haussa siitä on usein apua myös.
Isoskoulutuksemme sisältää kolme vaihetta eli viikonloppua: Ensimmäinen eli isosasioihin perehdyttävä SEMI (seuraseminaari) leiri toteutetaan Lapualla Wanhassa Karhunmäessä. Toinen nuorten ihmissuhdetaitojen viikonloppu pidetään Turun Kristillisellä opistolla ja käytännön taitojen viikonloppu Wanhassa Karhunmäessä.
Isoskoulutukseemme tulee omat ilmoittautumislomakkeet jokaiselle osioille osoitteessa www.nuoriyty.fi ja leirille ja isoskoulutus on suoritettu kun nuori osallistunut kaikille kolmelle leirille. Yhden viikonlopuista voi  korvata osallistumalla oman paikallisseurakunnan isoskoulutukseen. Isoskoulutuksen voi käydä yhden tai kahden vuoden aikana. Isoseksi kannattaa hakea jo ensimmäisen vuoden jälkeen (jos kaikki koulutusvaiheet on suoritettu), mutta suuren hakijamäärän vuoksi paikkoja ei riitä kovin monelle. Seuraavana vuonna sen sijaan olet etusijalla. Isosille ei makseta palkkaa, mutta matkat ja ylöspito korvataan sekä riparille että Jatkiksella.
———————-
Tervetuloa Sem1-leirille Wanhaan Karhunmäkeen Lapualle 24.-26.11.

ILMOITTAUDU ALLA LUETTUASI TÄMÄN!

SEMI (eli seuraseminaari) on kaikille avoin nuorten leiri ja samalla isoskoulutuksen I-vaihe, eli sinne ovat kaikki kaveritkin tervetulleita! Isoskoulutuksessa tutustutaan uusiin ystäviin, opiskellaan isosena olemisen taitoja ja leikkien sekä sketsien ja iltaohjelmien tekemistä.
Seuraseminaarissa tehdään lisäksi herännäisyyttä tutuksi perehtymällä Siionin virsiin ja seuraperinteeseen. Uudet alueyhteyshenkilöt kutsutaan mukaan SEMI:iin suunnittelemaan tulevan vuoden toimintaa. Leiri on ayh:lle ilmainen.
Leirin hinta on 92 € sisältäen täysihoidon (maksetaan suoraan ilmoittautumisen yhteydessä).
Wanhaan Karhunmäkeen järjestetään yhteiskuljetus Seinäjoen rautatieasemalta pe 24.11. klo. 19:30 ja sunnuntaina 26.11. klo. 11:50 kohti Seinäjokea (perillä noin 12:30). Bussikuljetus maksetaan  MobilePayna etukäteen Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön numeroon 10800 ja siitä näytetään kuitti ilmoittautumisen yhteydessä paikan päällä. Bussimaksu 5 euroa/suunta, yht. 10 euroa. 
Varustus: bussiraha, Raamattu, Siionin virret, muistiinpanovälineet, yöpymis- (lue: omat lakanat), saunomis-, vaihto-, ym. varustus, henk. koht. tavarat, hygieniavälineet, mahd. lääkkeet, lämmintä ulkoiluvaatetta.
Kaikki leirimme ovat päihteettömiä ja sitoudumme syrjinnän vastaiseen työskentelyyn ja turvallisemman tilan mahdollistamiseen kaikille.

Tervetuloa!

Leirille tulijoille lähetetään ennen leiriä sähköpostitse allekirjoitettavaksi osallistujakortti, jota ilman ei voi tulla leirille!

Ilmoittaudu tästä linkistä: (kopioi linkki selaimeen):

Isoskoulutus SEM1 ilmoittautuminen – STEP-koulutus

Lämpimästi tervetuloa isoskoulutusviikonloppuun!

Jotta leirimme voidaan toteuttaa turvallisesti, pyydämme sinua täyttämään osallistujakortti yhdessä huoltajasi kanssa tai lähettämään oheinen linkki huoltajallesi täytettäväksi ma 20.11.mennessä. HUOM. osallistujakortin täyttäminen on pakollista ja ilman sitä ei voi tulla leirille! Osallistujakortin pääsee täyttämään tästä linkistä.  

Osallistujakortti tapahtumiin

Leiri ja ajankohta(Pakollinen)
Leiriläisen nimi(Pakollinen)
Leiriläisen osoite(Pakollinen)
1. Huoltajan nimi(Pakollinen)
2. Huoltajan nimi
Numero, josta tavoittaa koko leirin ajan (huoltaja tai joku muu aikuinen).(Pakollinen)
Onko nuorella jokin sairaus tai terveydentilaan/toimintakykyyn liittyvä seikka, joka ohjaajien tulisi tietää (esim. epilepsia, diabetes, yliherkkyys, masennus)?(Pakollinen)
Onko leiriläisellä lääkitys ja huolehtiiko hän siitä itse?(Pakollinen)
Onko leiriläisellä todettu allergia jollekin lääkeaineelle?(Pakollinen)
Osaako leiriläinen uida?(Pakollinen)
Leiriläinen saa osallistua leiritoimintoihin.(Pakollinen)
Saako leiriläinen näkyä leirillä otetuissa valokuvissa ja videoissa, joita käytetään Herättäjä-Yhdistyksen julkaisuissa (esim. esitteet, Henkilehti, H-Y:n omat verkkosivut, NuoriYty-sometili)?
Leiriläisen kanssa on keskusteltu leirin säännöistä: leirin majoitustiloista yöaikaan, ja yleensä leirialueelta poistuminen on kielletty. Päihteiden käyttö ja hallussapito on leireillämme kielletty. Sääntöjen rikkomisesta otetaan yhteys huoltajaan ja ohjaaja voi harkita nuoren leirin keskeyttämistä.(Pakollinen)
KK slash PP slash VVVV
Olen tutustunut leiri-infoon ja antamani tiedot ovat ajantasaiset.(Pakollinen)