Elämme kohtuullisen vaativassa, paineistetussa maailmassa ja se näkyy ja tuntuu. Poikkeusajat eivät ole mitenkään helpottaneet tilannetta.
Mielenterveysongelmista on hyvä puhua suoraan ja ääneen, vaikka aiheet voivat olla kokijalleen raskaita ja voi olla vaikea ava- ta omia mietteitään. Ongelmiin ja synkkiin ajatuksiin liittyy paljon häpeää. Kuitenkin ajattelen, etteivät ikävät ajatukset katoa, mikäli niitä ei hyväksytä tai niiden anneta tulla näkyviin tavalla tai toisella.
Viime aikoina olen miettinyt, olisiko meidän helpompaa hyväksyä toisemme, jos ymmärtäisimme mielenterveyden ongelmien kuuluvan osaksi ihmisyyttä? Että olemme rakentuneet ihmisinä sillä tavalla, että emme kykene missä tahansa olosuhteissa ja tilan- teissa säilyttämään hyvää toimintakykyä. Joskus sairastuminen voi olla luonnollinen reaktio haastaville kokemuksille. Usein ensim- mäinen askel on, että vaikeassa hetkessä on olemassa joku vierellä, edes hetkittäin. Aina ei tarvita sanojakaan. Kuunteleminen voi olla puhumista tärkeämpää.
Kaikkein pimeimpinä hetkinä minua on lohduttanut ajatus sii- tä, että Jumala on luvannut olla läsnä juuri silloin, kun on vaikeinta. Siionin virsi 67 kuvaa asiaa hyvin; ”En jaksa Jeesus enempää, kuu- le köyhää pyytäjää, ole luonani nyt on pimeää”. Onneksi apua saa pyytää ja sitä myös on tarjolla. Kavereiden lisäksi apua on olemassa ammattiapua ja meille Herättäjän työntekijöillekin voi puhua ihan mistä vaan asiasta.
Toivon, että mikäli olet itse kamppaillut jaksamisen ja synk- kien ajatusten kanssa, saat lohtua tästä numerosta, siitä ajatukses- ta, ettet ole ainoa etkä suinkaan yksin. Mikäli elämäsi puolestaan näyttää pääasiallisesti aurinkoiselta, toivon, että juttujen lukemi- nen voisi lisätä ymmärrystä niitä kohtaan, joiden mielenmaisema on harmaa, sisältäen ehkä pilkahduksia auringosta juuri sinun kal- taisesi ystävien ja kohtaamisten ansiosta.
Tanja Roiha
