Kesällä rippikoulussa lauloimme muutaman kerran yhden virren, joka oli mielestäni hyvä ja siinä on hyvät sanat. Yksi lempivirsistäni on siis Jaakko Löytyn vuonna 1996 tekemä virsi. Siionin virsien uusimmassa painoksessa se on numero 42. Virressä minua puhuttelee sen sanoitus ja erityisesti jokaisen säkeistön lopussa oleva kertosäe. Se kuvastaa mielestäni hyvin körttiläisyyttä ja sen perusajatusta. Kaikki saavat pyytää Jumalan armoa riippumatta siitä kuinka syntisiä ovat. Laulaminen ja veisaaminen ovatkin hyviä keinoja rukoilla ja pyytää armahdusta. Laulun sanat kertovat ikävästä ja kärsimyksistä, jotka ovat merkittävä osa ihmiselämää. Virren melodia on myös mielestäni hyvä.
Siionin virsi 42
1. Ei näy kyntäjää missään
eikä maamiestä jyvävakkoineen.
Virsi soi ikävissään,
noukkii sanoja pellonpientareen.
Etsin lohtua Herran
tähän sydämen murhehuoneeseen.
Mistä löytäisin kerran
hiukan iloa siihen, mitä teen?
Kyllä syntinenkin veisata saa,
huutaa avuksensa Vapahtajaa,
siksi laulan ja siksi veisaan.
2. Sota kauhea pauhaa,
laittaa lapsensa pakoon juoksemaan,
eikä sielujen rauhaa
ole maan päällä olemassakaan.
Tähän pimeään loukkoon
alas astumaan pyydän Kristusta,
sillä pyhien joukkoon
tuskin milloinkaan olen kuuluva.
Kyllä syntinenkin veisata saa,
huutaa avuksensa Vapahtajaa,
siksi laulan ja siksi veisaan.
3. Ikävissään nyt veisaa
ilman toivoa orja Baabelin,
vaikka apua ei saa,
eikä näy tietä, laulaa kuitenkin.
Virsi Siionin riittää,
kelpaa armosta edes vilaus.
Vielä en osaa kiittää,
sydämestä kun nousee valitus.
Kyllä syntinenkin veisata saa,
huutaa avuksensa Vapahtajaa,
siksi laulan ja siksi veisaan.
Jaakko Löytty 1996
© Warner/Chappell Music Finland
Julkaistu kustantajan luvalla