Tapahtui kevättalvella vuonna 1971. Olin 9-vuotias. Luin Ollin pakinoista horoskoopin. Kauriin osalta todettiin näin: ”Onnistut yleensä kaikessa muussa paitsi et valokuvissa.” Dramaattisena vahvistuksena tälle pakinoitsijan onnistuneelta vaikuttavalle huomautukselle, kyykötän yhdessä valokuvassa vuodelta 1966 kesäpolulla posket pullollaan. Kuvassa ei ole marginaaleja. Takana lukee ”Urpo tynkäkuvassa”. Tosi tynkä se onkin. Jo nämä sinänsä varsin olemattomat esimerkit ovat riittäneet vahvistamaan minulle, että valokuvissa näytän useimmin kamalalta, noin niinku omasta mielestä.
Kuva on kuitenkin aina muisto. Ja luonteeltaan se on pysyvä. Raamatun luomiskertomuksen mukaan ihminen on Jumalan kuva. Näin on pysyvästi ja riippumatta siitä, kuinka avutonta, väärää tai turmiollista ihmisen käytös on ollut tai tulee olemaan. Ihminen on Jumalan kuva, jokainen sinä tai minä, kaikki meistä. Tästä muistuttaa hepreankielinen termi kemokha, niin kuin. Kuka tahansa toinen ihminen on niin kuin minä tai sinä tai kuka vain; samaa lihaa ja verta, yhtä kaunis, yhtä ruma, yhtä ainutkertainen. Vaikka kulttuurissa ei laajasti muistettaisi tai tiedettäisi ihmisarvon juurtumista juutalais-kristilliseen luomisuskoon, tekee mieli uskoa, että ihmiset ovat laajasti ottaen toimineet tämän maksiimin mukaan kuluneena syksynä sekä Suomessa että Euroopassa. Kyse on turvapaikanhakijoista tai pakolaiskriisistä. Ihmisten myötätunto on kummunnut syvältä moraalis-humaanisesta tajunnasta. Tämä on osoitus siitä, ettei empatia ole kadonnut keskeltämme. Se, miten ongelman käsittely Euroopan tasolla poliittisesti menee, tai on mennyt, on eri kysymys. Tunneilmaukset epäilemättä vaikuttavat poliittisten päätösten sisältöön. Tällä tavalla ajatus ihmisestä Jumalan kuvana vaikuttaa myös demokraattisiin päätöksiin, vaikka uskonnollista ajatusta ihmisestä Jumalan kuvana ei pidettäisi järkevänä modernin ajan poliittisten päätösten perusteena.
Tämän vuoden kesä ja syksy alkavat olla muistojen joukossa. Kohtaamisia, katseita, keskustelua, iloa, voimakkaita tunteita: sinä riität, sinä kelpaat, et ole yksin. Toivottavasti mahdollisimman moni on kokenut Herättäjä-Yhdistys nuorisotyön ohjelmalliset ideaalit tosina. Nämä iskulauseet ovat järisyttävän voimakkaita. Siionin virren riimi ilmaisee tämän osuvasti: ”Niin huonoa ei, jonka hylkäisi Hän.”
Minulla tuli syyskuun 15. päivä 30 vuotta täyteen Herättäjä-Yhdistyksen palveluksessa. Olen koko tämän ajan ollut mukana HY:n kasvatuskulttuurisessa menossa. Olen kiitollinen kaikista vuosista ja ihmisistä. Haluan tässä kirjoituksessa mainita neljä nimeä, jotka olivat lähes ensimmäisiä, joiden kanssa matkaa aloitettiin, kun Kuninkaankadulla Kuopion HY toimipisteellä kohdattiin. Parhaat terveiset teille, Heikki Alho, Sirpa Hyvärinen, Janne Paasonen ja Ritva-Liisa Rinnemaa, voikaa hyvin niin kuin sadat muut, tuhannetkin. Jumalan rauha, joka on ymmärrystämme ylempi , varjelkoon meidän sydämemme Kristuksessa Jeesuksessa.
Urpo Karjalainen