Tämä kirjoitus on täysin henkilökohtainen. Sen totuusarvo ei ole ulkopuolellani, vaan ajatuksissani. Tapahtuma-aika on kesällä, heinäkuun puolenvälin jälkeen, 11 vuoden takana. Ylistaron herättäjäjuhlia vietettiin tuolloin hieman totutusta myöhemmin.
En päässyt juhlille. Minut avattiin veitsellä rintalastasta toistakymmentä senttiä navan alle, eli halki. Ennen leikkausta kuulin radiosta herättäjäjuhlien päiväseuroista Tapani Ruokasen puheen: ”Sinä, joka makaat kuolinvuoteella, ja tiedät, ettet parane: se tuntuu katkeralta.” Soitin puhujalle joitakin kuukausia myöhemmin. En ollut sittenkään kuollut.
Leikkauksen jälkeen sidoin Jaakko Löytyn taivasosuuden siihen, että vaadin häntä saapumaan Mikkelin keskussairaalan potilashuoneeseen ja veisaamaan äänellä niin että kuuluu: ”Sun auttoi Herra taaskin terveenä nousemaan, sä että avuks häntä, oppisit huutamaan.” Jaakko ei voinut saapua, koska oli mahdottoman kaukana. Menikö autuus? Ei, koska uhkapäätös oli minun tekemäni, ei kenenkään muun.
Näiden tapahtumien vuoksi, koska en sittenkään ollut kuollut, seuraavan vuoden, 2005 herättäjäjuhlat Saarijärvellä olivat itselleni pelkkää hyvyyttä. Kaikki hieman vinoon sojottavat kyltit, kenttäkuulutus, kuumat ilmat, ystävien tervehtiminen, nämä tällaiset muistuttivat minulle taivaan hyvyydestä . Siitä hyvyydestä, jonka kuvaamiseen kaikki sanat ovat köyhät, sen juhlariemusta, kaikesta mikä on ihmisjärjelle ulottumatonta ja saavuttamatonta. Mittaamaton on Valkeuksien Isän hyvyys, kun tällaisen kokemuksen antaa. Mutta tämä kaikki on vain henkilökohtaista, ei objektiivista eikä velvoittavaa, tai niin kuin juhlavasti laitettaisiin, ei normatiivista.
Halusin kirjoittaa tämän kaikille teille, vanhat ja nuoret, jotka toivotte ymmärtävänne, luulette ymmärtävänne tai ehkä ymmärrättekin, mitä lukemattoman monet ihmiset ovat vuosikymmenten mittaan tarkoittaneet sanoessaan: ”Jospa vielä kerran pääsisi herättäjäjuhlille.”
Juhlat ovat oikeastaan itsetarkoitus. Niillä ei pyritä tai tähdätä mihinkään. Herättäjä-Yhdistys kaikkineen toivoo saavansa muutaman uuden jäsenen, Hengellisen Kuukauslehden tilauksen, ja kansainvälinen työ julkisesti tai salaisesti toivoo, että mahdollisimman monet söisivät lättyjä. Tämä siksi, että kökkä- eli talkoomiehet pääsisivät liikkeelle. Nuorisotyön erityistoivo on pastilleissa, joiden myyntiä itseoikeutetusti valvoo pastillivääpeli Juhani Elenius. Ja niinä vuosina, kun juhlien aikana pelataan kansainvälisiä jalkapalloturnauksia, Juhani toivoo, että Saksa voittaisi, koska hänen subjektiivisen käsityksensä mukaan Saksa on kristinuskon kotimaa. Oikeastaan tämä on yksi niistä harvoista asioista, joista olen hänen kanssaan jokseenkin eri mieltä. Hyviä ja armollisia Juhlia teille kaikille. Hän, joka salassa näkee, Hän maksaa.
Urpo Karjalainen