Matt. 22: 1-14
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”
Olin menossa yläasteelle ja ajattelin, että nyt uusi, jännittävä elämä alkaa. Uusi koulu, uudet ystävät. Minua jännitti. Joka aamu valitsin pitkään vaatteita, jokaisella välitunnilla mietin, kenen seuraan lyöttäytysin, että pääsisin piireihin. Uskaltauduin juttelemaan uusille luokkakavereilleni ja aloin tuntea olevani vahvoilla. Eräänä perjantaina ajattelin rohkaistua ja kysyin parilta uudelta luokkakaveriltani, voisimmeko tehdä jotain ilalla. He olivat vähän vaivautuneita ja sanoivat, etteivät ehdi. Liikuin toisen porukan luo ja esitin kysymykseni uudelleen. Näillä kolmella tytöllä oli myös jo menoa. Vietin viikonlopun kotona vanhempien ja sisarusten kanssa ja olin ihan tyytyväinen, kunnes maanantaina kuulin, miten kaikki puhuivat perjantaina pidetyistä mahtavista bileistä.
Äsken kuultu raamatunkohta on yksi monista Jeesuksen vertauksista, jossa puhutaan Kuninkaanpojan häistä. Isot hääjuhlat, joissa nautitaan hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta ovat vertauskuva Taivasten valtakunnasta. Kukapa ei juhlista pitäisi! Tämänpäiväinen häävertaus on evankeliumien ehkä monimutkaisin ja väkivaltaisinkin. Siihen on kerrostettu juutalaisten ja muiden kansojen osaa Jumalan suunnitelmassa kuvaten ensin kutsuttuja ja kutsusta kieltäytyneitä ja sitten kaikenkarvaista pakanajoukkoa, joka kutsutaan kun ensimmäiset vieraat eivät vaivaudu paikalle. Tekstistä voi löytää viittauksen tekstin kirjoittamisaikoihin tapahtuneeseen Jerusalemin kaupungin tuhoon. Sitten on vielä outoa puhetta sopimattomasta juhlapukeutumisesta, mitä on myöhemin tulkittu vääränlaiseksi uskoksi tai vääränlaiseksi toiminnaksi, huomautukseksi siitä, että juhlavieraiden on käyttäydyttävä juhlan arvon mukaisesti.
Minusta kaikkien näiden kerrosten alta kuuluu viesti: Me olemme kutsuttuja. Ja se on jotain muuta, kuin mitä maailma meille huutaa.
Ehkä sinulla on samanlaisia kokemuksia kuin minulla siitä, kun ei kutsuta juhliin vaan jää ulkopuolelle. Jollain voi olla kokemuksia siitä, miten koulussa tai töissä jää porukasta ulkopuolelle. Ulkopuolisuuden tunne voi syntyä ihan toisarvoisista asioista, siitä, ettei vanhemmat osta kalliita vaatteita tai siitä, että olet muita parempi tai huonompi koulussa. Se, kun et saa hakemaasi työpaikkaa saa tuntemaan ulkopuoliseksi. Se, ettei sinulla ole parisuhdetta tai perhettä, kuten muilla ympärillä olevilla, saa sinut tuntemaan itsesi ulkopuoliseksi. Se, ettei ole varaa tai terveyttä harrastaa, tai että kaikki sukulaisesi asuvat toisella paikkakunnalla saa tuntemaan ulkopuolisuutta.
Ei ole olemassa mitään paikkaa tai tilaa, jossa joku ei saattaisi kokea itseään ulkopuoliseksi. Joku voi kokea ulkopuolisuutta niissäkin yhteisöissä, esimerkiksi seurakunnassa tai ripariryhmässä, jossa kaikki muut jäsenet kokevat, että täällä sitä otetaan kaikki mukaan.
Ihminen yrittää monin keinoin selvitä ulkopuolisuuden ongelman kanssa. Hän yrittää sulautua joukkoon ja toimia niinkuin muutkin. Hän yrittää oppia ja onnistua, osata kaikenlaista, mieluiten paremmin kuin muut, jotta hänellä olisi paikka yhteisössä, häntä tarvittaisiin ja ihailtaisiin. Ihminen ostaa kaikenlaista, pukeutuu ja kuluttaa osoittaakseen kuuluvansa tiettyyn ryhmään. Ihminen voi jopa kiusata ja vähätellä muita saadakseen valtaa ja osoittaakseen olevansa vahvoilla yhteisöissä. Jotkut, jotka kokevat, etteivät kuulu mihinkään jättäytyvät itse ulkopuolelle, joitteivat joutuisi kokemaan ulkopuolelle jättämistä.
Kun kokemus on toistuva, ihminen alkaa uskoa ulkopuolisuuden olevan hänen persoonansa ja ihmisyytensä luonne. Se on kuitenkin harhaa. Ihmisyyden ytimessä ei ole ulkopuolisuus. Ihmisyyden ytimessä kutsuttuna oleminen.
Vertauksessa kutsuttiin juhliin, jotka olivat juuri alkamassa. Sitä on tulkittu niin, että juhlilla tarkoitetaan tulevaa taivasten valtakuntaa. Jumala on kuitenkin ajan ulkopuolella ja kutsu on läsnä joka hetkessä, ei vain tulevaisuudessa. Me olemme kutsuttu jokaiseen elämämme hetkeen. Sinua ei ylipäätänsä olisi olemassa, jollei Jumala olisi kutsunut sinua olemattomuudesta elämään. Sinä et ole elämässä ulkopuolinen vaan kutsuttu juuri siihen elämään, jota elät.
Kun elämä on useammin arkea kuin juhlaa, miten joka päivä voimassa oleva kutsu voisi olla juhlakutsu? Tämän elämän jälkeisistä tiloista ei ole kukaan kertomassa, joten siitä en voi sanoa mitään. Mutta mikä tekee puuduttavasta elämästä juhlan? Kokemuksesta voin sanoa, että siivottu koti, hienot vaatteet, jäätelö ja kuohuviini eivät vielä tee oikeaa juhlaa. Minä koitin sitä itsekseni viimeksi kun oli vapaa viikonloppu, ja vaikka sain siitä nautintoa, niin en kutsuisi sitä juhlaksi. Se johtui siitä, ettei minulla siinä hetkessä ollut ketään, kenen kanssa olisin jakanut hetken. Juhlavieraat, ihmisten kokoontuminen ovat minusta juhlan ratkaiseva kriteeri.
Siksi kutsutun olemukseen kuuluu myös kutsujan rooli. Silloin tulee todeksi juhla, johon meitä kutsutaan. Silloin kun toinen kutsuu ja toinen vastaa kutsuun, ulkopuolisuus haihtuu ja ihmisen oikea olemus paljastuu. Kuninkaan Pojan pidot ovat totta jo tässä ajassa.
Pyhän Franciscus Assisilaisen kerrotaan sanoneen näin: Hyvää on se, mitä me jaamme. Kaikki se, mitä me pidämme arvokkaana on oikeasti hyvää, vasta kun me saamme jakaa sen toisen kanssa. Käänteisesti, jos me tarraudumme johonkin ihanaan ja haluamme pitää sen omanamme, se pian jo muuttuu pahaksi. Kun meidät on kutsuttu elämään tähän hetkeen, hetkestä tekee juhlan se, että saamme jakaa sen toisen kanssa. Vaikka se hetki olisi kuinka surullinen tahansa.
Me olemme kutsuttuja ja lähetettyjä. Emme omien ansioidemme takia vaan ennemminkin virheistämme, epäonnistumisistamme huolimatta. Emme me aina elä kutsun mukaisesti vaan tuhlaamme aikaamme turhuuksiin. Silti meidät on kutsuttu tännekin, tänään yhteiseen ehtoollispöytään. Ennen juhlaa on aika luopua huolista, asioista, jotka painavat, ja joissa koemme epäonnistumista ja riittämättömyyttä. Siksi me hiljennymme nyt Jumalan eteen ja tunnustamme syntimme synnintunnustuksen 712 sanoin
Herra.
Sinä olet valo, mutta en ole katsonut sinua.
Sinä olet tie, mutta en ole seurannut sinua.
Sinä olet totuus, mutta en ole pysynyt sinussa.
Sinä olet elämä, mutta en ole tunnustanut sitä.
Sinä olet opastajani, mutta en ole totellut sinua.
Ja kuitenkin, Herra,
kun teen väärin ja turmelen elämääni,
olen onneton ja syytän sinua.
Herra, anna minulle anteeksi.
Tätä pyydän Jeesuksen Kristuksen,
Vapahtajani tähden.
Suvi Korhosen saarna 21. sunnuntai helluntaista, Hyvinkään kirkossa 3.11.