Älypuhelin tuntuu nykyään olevan monen paras ystävä, jopa osa itseä. Monessa asiassa se on suuri etu, mutta voidaanko puhua edusta silloin, jos ihminen ei osaa enää elää ilman? Monet saattavat kuvitella pystyväsnsä irrottautumaan puhelimestaan vaikkapa pariksi päiväksi, mutta käytännössä se onkin paljon vaikeampaa: itse olen kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, kuinka useat viettävät ruokailunsakin nenä kiinni näytössä. Onko puhelin tosiaan paras ruokaseura?
Puhelimen kaivaminen esiin on tyypillistä erityisesti pysähtyneissä tilanteissa, ja monilla se näyttää olevan täysi automaatio. Myös ruokailu on tällainen tilanne, ja monet kaivavat kännykkänsä esiin seurassakin. Tämä ei kuitenkaan ole älypuhelimen, vaan ihmisen vika, ja sama ilmiö voi koskeakin myös vanhemman luurin omistajia. Erot ihmisten välillä ovat valtavia; on niitä, jotka uppoutuvat ruokailun ajaksi pelkästään kännykkänsä selailuun, ja niitä, jotka jättävät tärkeätkin viestit myöhemmälle tai pahoittelevat viestin lähettämistä. Nämä ovat tietysti vain ääripäitä, mutta ainakin itse viihdyn paremmin toisen kategorian ihmisten ruokaseurassa.
Ruokailu on useimmissa kulttuureissa tärkeä hetki paitsi itse syömisen, myös sen sosiaalisuuden kannalta. Ruokaillessa keräännytään perheen, sukulaisten, ystävien tai puolituttujen kanssa yhteen, ja mielestäni pitäisi aina kunnioittaa sitä seuraa, jonka kanssa syö. En usko, että kukaan viettää joulu- tai syntymäpäiväateriansa pöytäseurueen läsnäolosta huolimatta kännykkänsä parissa, mutta miksi näin täytyy tehdä arjen ruokailuissa? Olen itse ollut usein syömässä niin, että kaikki muut pöydässä selailevat kännykällään vanhoja kuvia, Facebookia, Instagramia tai jotain muuta selvästi kovin välttämätöntä. Erityisesti tämä kummastuttaa minua silloin, jos pöydässä ei ole kuin kaksi henkilöä. Tällaisina hetkinä mieleeni tulee kysymys, että onko älypuhelin tosiaan parempaa seuraa kuin oikea ihminen.
Puhelin sitoo ihmisen elämää nykyään hyvin paljon, eikä se ole aina hyvä. Tuntuu kuin puhelin sulkisi ihmisen omat silmät, aivan kuin ihminen ei muuta näkisikään kuin vain puhelimensa. Lopulta se on kuitenkin ihminen itse, joka antaa puhelimensa sulkea silmät – ei puhelin. Älypuhelin on hyödyllinen ja tärkeä, mutta vielä tärkeämpiä ovat oikeat ihmiset ympärillämme. Siispä seuraavan kerran istuessasi ruokapöytään mieti, kuka sinun seuraasi oikeasti kaipaa. Rakasta lähimmäistäsi enemmän kuin puhelintasi.
Nuori Yty, 2/2015, Alva Grünthal