Myöhästyminen on aina inhottavaa. Aina siinä menee joko suunnitelmat sekasin tai sitten se on vaan tosi inhottavaa. Tänä vuonna oon tajunnu sen olevan välillä ihan hauskaakin. Heti kun rupeaa miettimään, niin tulee mieleen ainakin kaks hauskaa muistoa myöhästymisistä. Ensimmäisenä oli nuokkari. Matka Salosta Siilinjärvelle junalla kestää reilut 6h, ja siihen sisältyy yks vaihto Pasilassa. Lähin suoraan koulusta Salon juna-asemalle, jossa huomasin junan olevan 15min myöhässä, kun taas vaihtoaikaa Pasilassa oli 8min. Ensin meinasin, et Siilinjärven juna oottais, mutta myöhästyminen venyi kahteenkymmeneen minuuttiin. Olin yksin junassa, matkustamassa koko suomen halki kahden lisävaihdon ja yhteiskyydistä myöhästymisen kanssa. Kuitenkin vähän lisää selvitellessäni sain itelleni seuraks muita myöhästyneitä. Kiertomatkalla tutustuin uusiin, aivan ihaniin ihmisiin. Ja kaiken lisäks me saatiin kyyti Mika Nuorvalta!
Toinen kerta oli tän vuoden SEM1-leirillä. Mun elämän ensimmäinen SEM1-leiri, ja sen ensimmäiset iltaveisuut, ja mä myöhästyn. En kuitenkaan myöhästyny yksin, vaan mun kaveriporukan kanssa. Ensimmäinen info pidettiin toisessa rakennuksessa, jonka ovi oli lukossa. Koputettiin minkä pystyttiin, kierrettiin koko talo, ja naurettiin hysteerisesti. Yritettiin soittaa kaikille, kenelle vaan voitiin. Kymmenen minuutin ulkona värjöttelyn jälkeen päästiin vihdoin sisään. Naurettiin sille vielä viikonkin päästä.
Kaikessa on aina joku hyvä puoli, jopa myöhästymisissä.
Senni Siltanen, seurapuhe SEM1-leirillä 2019