Isosvalinnat kesän 2018 ripareille

Isosvalinnat kesän 2018 ripareille on tehty!
Valintoihin vaikutti se, että hakijoita oli runsaasti eivätkä hakutoiveet jakautuneet aivan tasaisesti. Kaikki etusijalla olleet (vuonna 2016 riparin käyneet jotka eivät viime kesänä olleet isosena) saimme sijoitettua, mutta  kaikkia emme ensisijaisen leiritoiveen mukaan. Viime kesänä riparin käyneille uusille isosille jäi muutamia paikkoja, ja nämä täytettiin arpomalla.. Yli-isoseksi hakeneista kaikki eivät myöskään mahtunneet tulevan kesän leireille, mutta rohkaisemme hakemaan ensi vuonna uudestaan ja huomioimaan myös Telttiksen. Telttiksen isoshakuun pääset tästä.
Mikäli et pysty vastaanottamaan isospaikkaasi, pyydämme sinua ilmoittamaan siitä sähköpostilla osoitteeseen nuoriso@h-y.fi mahdollisimman pian. Isosille kustannetaan leirien ajalta täysihoito sekä matkakustannukset julkisten kulkuneuvojen mukaan. Isoset ja vetäjät kokoontuvat Aholansaareen leirin alkua edeltävänä sunnuntai-iltana. Tarkemmat ohjeet saat ennen riparia oman leirisi vetäjiltä. Tutustu etukäteen riparisi leirikirjeeseen (uusin leirikirje on lähdössä pian leiriläisille postiin ja päivittyy nettiin lähipäivinä), ja muista ottaa täytetty ja allekirjoitettu osallistujakortti saapuessasi mukaan. Mahdolliset isoskoulutusleirien korvaustehtävät pitää olla suoritettuna huhtikuun loppuun mennessä.
A1
Mirjami Jutila
Anni Viirimäki
Nea Nieminen
Otso Simola
Lassi Hantula
Peppi Ignatius
Yli-isot: Kalle Hautala, Annele Salokannel
A2
Otto Nuorva
Elisa Sihvonen
Alisa Takanen
Aino Tolvanen
Iida Tolvanen
Tuomas Leinonen
Eero Hjelt
Yli-isot: Riikka Korolainen, Ninna Rättyä
A3
Fiina-Aliisa Maunumaa
Lotta Heininen
Reetta Suhonen
Sille Suominen
Aaro Lehtinen
Eemi Korpela
Yli-isot: Eevi Rasku, Samuli Airikkala
A4
Anni Alatalo
Lauri Vuolteenaho
Aarni Sanz
Iida Tukeva
Anni Niemi
Maria Pukkila
Yli-isot: Taneli Niskanen, Lotta Niemetmaa
A5
Elisabet Jämsä
Sanni Rämö
Eino Rissanen
Noa Ulvila
Iiro Horttana
Miriam Miettinen
Yli-isot: Venny Huhta, Samu Viirret