”Et ole voinut surra väärin”

Euroopassa on itketty itkevien kanssa viime päivinä enemmän kuin aikoihin. Pariisin terroristiset massamurhat osuivat lähelle myös muita kuin ranskalaisia, sillä Pariisi on kaikille meille eurooppalaisille tuttu. Mielikuvaan liittyy monilla sellaisia asioita kuin vapaus, värikkyys, rohkeus, iloisuus, ja kulttuurinen kirjavuus. Näitä on nyt haavoitettu, ja ennen kaikkea valtava määrä tavallisia ihmisiä –kuten minä tai sinä– on kuollut. Järkytystä seuraava surutyö on vasta alkamassa.

Sekä uutistoimistot että varsinkin nopeasti kehittyvä sosiaalinen media tuovat tapahtumien kauheat vaiheet aina vain nopeammin ja yksityiskohtaisemmin silmiemme eteen. Kertomukset, valokuvat ja videot järkyttävät enemmän kuin uhriluvut numeroina. Juuri siksi terroristit valitsevatkin kohteeksi tutun paikan ja tavalliset ihmiset, aiheuttaakseen maksimoitua järkytystä.

Valtava määrä ihmisiä on reagoinut järkytystään seuranneeseen suruun laittamalla Facebookin profiilikuvaansa Ranskan lipun värit. Välittömästi medioissa levisi myös arvostelua heitä kohtaan. Arvostelijoiden mukaan on tekopyhää surra ranskalaisia, jos ei yhtä lailla osoita suruaan beirutilaisille käyttämällä profiilikuvassaan Libanonin lippua. Tai Kenian, Somalian, Egyptin, Israelin, Syyrian…lista on loputon. Kysymys on ehkä oikeansuuntainen ja meille hyväksi, mutta arvostelu osuu helposti harhaan.
Me elämme länsimaassa, jossa seurataan länsimaista mediaa. Se taas tietenkin reagoi voimakkaimmin länsimaissa ja siis meitä lähellä tapahtuneisiin terroritekoihin. Suuri osa profiilikuvansa vaihtaneista on varmasti herännyt suremaan ensisijaisesti viattomia ihmisuhreja sekä ilmaisemaan hätäänsä inhimillisyyden puolesta. Se ei ole keneltäkään pois. Meille on myös uutta osoittaa yksilöinä surua ja myötätuntoa julkisesti, sosiaalisen median välityksellä. Jokaisella on tähän osoitukseen omat motiivinsa. Toisen ihmisen hyvien motiivien epäilemistä kutsutaan kyynisyydeksi. Siihen meillä ei pitäisi olla hirveästi varaa. Kyse on myös yhtenäisyyden ilmaisemisesta hetkellä, jolloin sitä yritetään kauhealla tavalla hajottaa.

Jos terroristit saavat iskuillaan meidät riitelemään siitä kuka suree oikein ja mikä on oikea tapa sitä osoittaa, he ovat voittaneet meidät. Kaikki suru ja sen osoittaminen on merkki inhimillisyydestä. Siksi jokainen toisen ihmisen kärsimyksen tähden vuodatettu kyynel on pyhä. Ja siksi sinä et ole voinut surra väärin.

Järkytystä voi surun ohella seurata myös viha. Tunteena se ei ole vielä vaarallista, mutta harkitsemattomaan toimintaan johtaessaan se on. Monet, myös presidenttimme, ovat muistuttaneet meitä viime päivinä siitä että vihaa ei saa kohdistaa turvapaikanhakijoihin, sillä he ovat joutuneet pakenemaan juuri siksi että Pariisin tapahtumat toistuvat heidän kotimaissaan päivittäin. Mitä paremmin pidämme heistä huolta, sitä vaikeampaa heitä on värvätä terroristijoukkoihin mukaan. Terroristit eivät hyväksy erilaisuutta. Jos he onnistuvat tartuttamaan tuon asenteen meihin kaikkiin, he voittavat. Raamatun tuttua ”Itkekää itkevien kanssa” sitaattia roomalaiskirjeessä seuraava jae on vähintäänkin yhtä osuva kehotus: ”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle”.

Ihminen ei ole tahdoton olento. Vaikka surun keskellä tuntuu aivan liian kliseiseltä kehottaa etsimään hyviä asioita ja tarrautumaan niihin, se on silti ainoa mahdollisuus. Jos pimeydelle ja vihalle antaa periksi, se synnyttää vain lisää pimeyttä ja vihaa. Mikäli haluamme säilyttää ihmisyytemme, meidän pitää pystyä parempaan. Siksi sureminen on tärkeää ja sallittua. Me olemme jo nähneet, mihin itsensä kovettaminen johtaa.

Mika Nuorva
nuorisosihteeri
Herättäjä-Yhdistys