Elämään lähetetyt

Jeesus puhui opetuslapsilleen:
    ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
    Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” Joh. 13: 16-20

 

Mikä on elämän tarkoitus? Mitä merkitystä, mikä tarkoitus meidän elämällämme tässä maailmassa on? Välistä tuntuu aivan kuin meidän ihmiset olisi heitetty elämään ja maailmaan, joka on aina vaan käsittämätön, huolimatta kaikista yrityksistämme ymmärtää. 
Yhä useammin törmää ajatukseen, että elämä vain on. Tämänhetkinen länsimainen kulttuuri korostaa yksilöä, yksilön mahdollisuuksia, yksilön tekoja, yksilön onnea. Elämme vain kerran, elämme toteuttaaksemme itseämme. Lyhyt elämä on kunnon elämää silloin, kun se sisältää lukemattomia itselle hankittuja elämyksiä ja kokemuksia. Maailma on kuin kauppakeskus, josta kaikki tämä hankitaan – jos siis pystytään. Mutta onko sellainen elämä merkityksellistä? Jos olisi, miksi kysymys elämän tarkoituksesta sitten on aina yhtä ajankohtainen? Miksi yltäkylläisyyden ja lukemattomien elämyksien keskellä elävät ihmiset niin usein kokevat tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteita?
Päivän evankeliumi antaa kaikelle tälle toisenlaisen näkökulman: me olemmekin lähetettyjä, emme heitettyjä. Olemassaolollamme on merkitys, koska meidät on lähetetty elämään tätä arkista, välillä vaikeaa elämäämme, josta vain täytyy selviytyä, kaikesta eksymisestä, epävarmuudesta ja epätietoisuudesta huolimatta. Kaikessa tässä voi auttaa ajatus siitä, että juuri tämä päivä on se, johon minut on lähetetty ja jossa minua tarvitaan.
Jeesus ei kuitenkaan puhu vain lähettiläänä, vaan myös palvelijana olemisesta. Tämä liittyy kuulemamme tekstikatkelmaa edeltäviin Johanneksen evankeliumin jakeisiin, joissa Jeesus on juuri pessyt opetuslastensa jalat, vaikka sellainen kuului palvelijoiden tehtäviin. Tämän jälkeen Jeesus vielä sanoi: Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. 
Jeesus lähettää seuraajansa maailmaan palvelijoina. Hän itse tuli ihmiseksi kohtaamaan ihmisiä, koskettamaan heitä, palvelemaan heitä, näyttämään esimerkkiä. Koska Hän ei fyysisesti, konkreettisesti enää ole tätä tekemässä, meidän tulee toimia Hänen käsinään ja jalkoinaan, Hänen esimerkkinsä mukaan. Juuri tästä voi löytyä syvempi merkitys elämälle. Toisista ihmisistä. Siitä tosiasiasta, että me emme ole yksin, emmekä ainoastaan yksilöitä, vaan osa ihmisyhteisöä. Sillä ennen kaikkea juuri kohtaamamme ihmiset ovat niitä, joita varten meidät on lähetetty maailmaan. Kyse on siitä, mitä näemme toisissa ihmisissä, jokaisessa ihmisessä, jotka kohtaamme, jotka tänään on lähetetty meidän eteemme. Kristuksen kasvot ovat nähtävissä kaikissa ihmisissä, aivan kaikissa.
”Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.”
Kauan sitten olin Helsingin Itäkeskuksessa ostoksilla silloin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa. Saatuamme kaikki asiat hoidetuksi, lähdimme metrolla kohti kotia. Pieni tyttäreni juoksi innoissaan sisään metroon ja asettui istumaan penkille, kääntyen samalla huikkaamaan minulle: ”Äiti, mennään tähän istumaan, tämä on hyvä”. Menin hänen perässään ja pysähdyin. Penkillä tyttöä vastapäätä istui pultsari. Juuri sellainen rähjäinen, peseytymätön, erilaisille eritteille ja viinalle lemuava mies, joita olin tottunut näkemään – ja väistämään – jo lapsesta saakka. Niinpä ehdotin, että menisimme vielä edemmälle vaunuun. Penkillä istuva lapsi katsoi minuun hämmästyneenä ja kysyi: ”Miksi? 
Minä olin usein puhunut hänelle kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta ja siitä, ettei kenelläkään koskaan ole oikeutta kohdella toisia alentuvasti. Enhän minä voinut muuta kuin istua alas, yrittäen olla aivan muina naisina. 
Haju oli kuvottava. Lisäksi pelkäsin koko ajan, että mies sanoisi jotain tai mikä pahinta, esimerkiksi yrittäisi koskea tyttäreeni. Yritin kaikin voimin olla näyttämättä lapselle, miten minua yökötti, eikä tämä ehkä mitään huomannutkaan, höpötteli vain omia, hauskoja juttujaan. Pitkältä tuntuneen matkan jälkeen mies nousi jäädäkseen pois metrosta. Mentyään ohitsemme hän yhtäkkiä pysähtyi, kääntyi, katsoi meitä kumpaakin silmiin ja sanoi hiljaa: ”Kiitos”. Loppumatkan pidättelin häpeän kyyneleitä. Kuinka saatoin sillä tavalla sivuuttaa, että kaiken sen lian ja lemun ja näkyvän elämässä epäonnistumisen alla oli oikea ihminen, oikea lähimmäinen? Ihminen, jota aivan jokainen, tosin ihan ymmärrettävistä syistä, karttoi. Silti ihminen.
Nykyään on hyvin usein tapana kertoa vastaavanlaisia tarinoita esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Näiden tarinoiden tarkoituksena on tuoda esiin, miten jotkut jäävät sivuun ja huomiotta, ja kuinka usein itse tarinan kertoja onkin toiminut toisin ja rientänyt apuun. Suhtaudun tällaiseen hieman kriittisesti, sillä turhan usein minulle tulee olo siitä, että huomio kiinnittyykin tarinan uhrautuvan sankarin ylistämiseen, vaikka tärkeintä olisi huomioida kärsivä lähimmäinen.
Nyt kerroin sellaisen tarinan itsekin. Mutta minä en olekaan tämän tarinan sankari. En voi taputtaa itseäni olalle siitä, että olisin tässä Jeesuksen lähettiläässä nähnyt Kristuksen ja ottanut Hänet vastaan. Lapsi sen teki, koska ei vielä tiennyt, ettei suurin osa ihmisistä sillä tavalla oikeasti toimi. 
Lapsen silmistä minun silmiini katsoi ihmettelevä, moittiva Kristus. Tuon miehen silmistä minun silmiini katsoi kärsivä, hylätty, yksin jätetty Kristus.
Olisi hienoa voida sanoa, että siitä lähtien olen toiminut aina toisin. En todella ole, päinvastoin. Mutta välillä tapaus sentään muistuu mieleen ja kaihertaa yhä, aivan syystä.
Jeesuksen Kristuksen lähettiläs toisessa ihmisessä on helppo nähdä, kun tuo toinen on havainnoijan silmissä jollain tapaa esimerkillinen tai ainakin miellyttävä. Kuitenkin aivan jokainen ihminen heijastaa Kristusta, myös he, joista se – ihan inhimillisistä syistä – on välillä kovin vaikea uskoa. Mutta kaikki ihmiset, jotka me kohtaamme, ovat Kristuksen lähettiläitä. Kun otamme heidät vastaan, otamme vastaan itsensä Kristuksen.
Meillä jokaisella lähettiläällä on tehtävä, ja aivan jokainen tehtävä on yhtä tärkeä, huolimatta siitä, minkälaisena tehtävämme tässä maailmassa ilmenee. Jokainen meistä on samalla viivalla Jumalan luomana, Jumalan kuvana, Jumalan kutsumana, Kristuksen lähettämänä. 

 

Katariina Airas, saarna Orimattilan kirkossa 14.10.