Vasta viime aikoina olen uskaltanut puhua yhä enemmän mielenterveys ongelmistani ja se on jopa tuntunut vapauttavalta. Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä viimeiset puolitoista vuotta ja viimeiset puolivuotta olen kärsinyt paniikkihäiriön aiheuttamasta masennuksesta. Pahimmillaan minulla katkesi paljon kaveri suhteita ja kouluarvosanani laskivat huimasti ja olin paljon poissa koulusta. Olen onneksi saanut paljon tukea perhe- ja kaveripiiristä. Vaikka saankin paljon tukea ja olen nykyään avoimempi kun puhun ongelmistani edelleen on myös usein tilanteita kun puhuminen tuntuu aivan mahdottomalta. Etenkin ahdistuessa päähän tulee mitä kummallisimpia pelkoja, ja on niitä voi olla todella vaikeaa kertoa kun tuntuu että joku ajattelee että olenko ihan päästäni sekaisin. Mielenterveys ongelmat ovat vaikea asia etenkin kun niiden kanssa jää yksin. Minä itse jäin paniikkihäiriön kanssa yksin, sillä häpesin puhua siitä, ja siksi se etenikin pahaksi ja aiheutti minulle masennuksen. Itse siis kannustan siihen, ettei jää ongelmiensa kanssa yksin vaan puhuu jollekkin vaikka tuntuisikin hankalalta.
SEM1-leirillä 2018
